Loppusuoralla ollaan

Näin se tämä meidän ulkomaan jakso on eletty läpi. Uskomatonta miten nopeasti kuukausi täällä on hurahtanut. Loppumetreillä kävimme vierailulla Dundeen Botanical Gardenissa, joka on paikallisen yliopiston hallussa. Paikka sisältyi Philin meille antamaan listaan, jossa oli suositeltavia käyntikohteita. Ja oli taas ihan erilainen alue nähtävänä. Jotenkin vain tuntuu, että Branklynin jälkeen aakean puistomainen alue ei saanut meiltä ihan äärettömän hihkuvaa innostusta osakseen. Mutta kyllä oli sielläkin todella paljon ihmeteltävää ja jälleen kerran päästiin kaivelemaan muistin syövereistä eri kasvien sukuja ja nimiä. "Kyllä minä sen ihan kohta muistan..."

Puutarhan meditaatioasema

Koko tämän reissun ajan olemme olleet sitä mieltä, että täällä oppii juuri niin paljon, kuin on itsellä innostusta. Jos vain tulee paikalle hengailemaan, ja ei satu omaamaan asiaan todellista kiinnostusta, voi katsella kaikki paikat läpi turistina. Silloin varsinainen oppiminen jää väistämättä aika vähälle. Esillä olevissa puutarhoissa voi opiskella tosiaan lajeja tai vaikka puutarhan muotoja tai eri kasvien vaatimusalueita tai ihan mitä vaan. Kaikki on lopuksi aina täysin itsestä kiinni. Näissä paikoissa on kuitenkin laitettu esille parasta mahdollista asiantuntemusta. Siitä joko saa kiinni tai sitten ei saa. Its tsast ap tu juu.

Viimeisenä luokkapäivänä saimme nauttia Brianin skottisavolla viännetystä esitelmästä, kuinka rakennetaan semmoset amppelit, että  mammat vie kiljuen käsistä kolmen viikon päästä, kun on Elmwood collegen virallinen kevätmyyjäispäivä. (Brianin juhlapäivä.)

Siihen tarvitaan kuulema amppelirunko, jossa on mm. kuusi alaspäin törröttävää reikää. Ja sitten on
r i i t t ä v ä s t i taimia. Meillä koulussa niitä taimia laitetaan kolme per amppeli, kun halutaan tehdä  vaikutusta. Brian laittaa niitä taimia kolmetoista! Nähtävästi paikallinen ensiapuryhmä on keräämässä herkimpiä mammoja elvytykseen amppelinäyttelyn avauduttua. Tajuissaan olevat kerkeävät sitten ostaa kaikki amppelit naurettavalla  kymmenen punnan hinnalla.

Yksi kolmentoista kasvin kummajaisista ennen kasvubuustia. Takana Brianin myytäviä.

Anne-Maria lensi jo kotimaahan valmistautumaan ensi viikon työssäoppimisjaksoon. Jäin tänne vielä tutkailemaan mm. tämän maan kivimuureja, ja siinä sivussa kaikkea muutakin näkemisen arvoista tarjontaa. Ja sitähän täällä riittää. Matkaseuraksi vaihtui aviomies, joka pääsee kokeilemaan vääränkätistä ajamista tässä liikenneympyröiden luvatussa maassa. Onneksi hän on vasenkätinen.

Vaalikuumetta katukuvassa

Täällä myös on tänä keväänä isot vaalit, nimittäin parlamenttivaalit, ja se näkyy kyllä jonkin verran katukuvassa. Useamman kerran on joku ollut työntämässä lappua kouraan kadunkulmassa puhetulvan kera. Ja koska ollaan Skoteissa, Selkeimmin esillä on SNP eli Skottish National Party. Sen isoja keltaisia banderolleja on ihan joka paikassa, autoissa, parvekkeilla, seinissä, standeissa ja talojen ikkunoissa. Me naureskellaan, että taas on tuolla yksi smp:n toimisto.

Vaalikuumetta Dundeessa

Täällä on ainakin eräs asia, josta voisi tehdä vaaliteeman: yksikätiset vesihanat kaikille! Nimittäin käsienpesualtaissa on lähes joka paikassa kaksi hanaa, ne muinaiset kylmä ja kuuma. Ne sijaitsevat suht kaukana toisistaan ja hanojen kärjet ulottuvat nippa nappa altaan reunan yli. Jossain on varmaan hana, jolla vesi pitää ampua roikulla altaaseen. Edistyksellistä tekniikkaa on kyllä saatu paikalle, Nimittäin monet hanoista on varustettu pyörittämisen sijaan painoteknikalla. Eli hanaa painamalla saat muutaman sekunnin ajan vettä, joka kastelee käsien lisäksi mahan, housut ja hyvällä tuurilla naaman, vaikka et edes kumarru. Tästä ilotulituksesta ei kannata hämmentyä, vaan todella keskittyä vain käsien pyörittelyyn. Nimittäin paine laskee muutamassa sekunnissa ja joudut kohta painamaan taas sitä nappia. Ja on ihan turha yrittää väistää. Silloin ei kerkeä pestä niitä käsiä.

Juuri, kun luulet olevasi sinut tämän räiskeen kanssa, tulee vastaan toinen ongelma. On valittava, haluatko pestä kätesi kuumalla vai kylmällä. Kuuma vesi voi olla muutaman napin painalluksen jälkeen niin tulista, että sitä voisi laskea mukiin ja tiputtaa teepussin perään hautumaan. No, onneksi voi lopuksi huuhdella kädet kylmällä. Tekeehän se kai hyvääkin alkaville palovammoille.

Toki tähän lämpötilan valintaongelmaan on olemassa ratkaisu. Joka paikassa roikkuu nätisti tappi ketjun päässä. Voit siellä yleisessä vessassa hyräillen rakentaa itsellesi sopivan pesuveden. Ammut vuorotellen molemmista hanoista vettä altaaseen ja lopputuloksena sinulla on mukava ja rauhallinen käsienpesuhetki. Ja lopuksi sitten tappi irti ja menoksi.

Nurmikon parantelua

Tällä viikolla jatkoimme nurmikonhoidon salojen aukomista. Opetuspuuhissa oli Iain, joka jatkaa hyvinkin sujuvasti myhäilevien opettajasetien litaniaa. Nyt vain vitsit tulevat niin hiljaisen hymistelyn kera, että skottimurre ei vielä oikein kuiskaamalla aukene.

Oranssi leikkuri ja vihreä hakkuri.

Homma menee niin, että ensin vedetään nurmi lyhyeksi. Sitten otetaan ruohonleikkurin näköinen laite käyttöön, jossa terien tilalla on pystyssä rivistö rälläkänlaikkoja, tai jotain samannäköisiä levyjä. Nämä levyt pyörivät pystyssä ja leikkaavat nurmikon juuristosta sammaleen irti, kun koneella työnnellään pitkin nurmikoita. Sammal pölisee kyllä iloisesti vehkeen edellä. Sitten haravoidaan sammal ja muu pärtö kasaan ja kerätään se talteen. Tämän jälkeen otetaan toinen vehje, joka kyllä muistuttaa jotain polttomoottorilla varustettua keskiaikaista kidutuslaitetta. Sillä sitten hakataan nurmikkoon ilmastointi. Todennäköisesti madoilla soi hälytyssireeni maan alla, kun laite pärähtää käyntiin. Tietävät sukeltaa yli kuuden tuuman syvyyteen.

Sama homma on kyllä mahdollista hoitaa ohuilla piikeillä varustetulla perusharavalla ja maahan polkaistavalla ilmauslaitteella. Tätä enemmän lihasvoimaa vaativaa keinoa harrastetaan yläkuvan tautajoukoissa.

Kun täällä on luentojen ja perustelujen kera harjoitettu nähtävästi hieman valistuneempaa nurmikonhoitoa, tajuaa, että niksipirkan näppärien naulakengänpohjallisten teho on lähinnä mielenterveydellistä.

Leppoisaa opiskelua collegen pihalla.

Koulun pihalla on hienoja vanhoja puita, joista yksi on yläkuvassa näkyvä Kalifornian punapuu, joka kasvaa ameriikan mantereella niin isoksi, että siihen tehdystä reiästä voi ajaa rekalla läpi. Mutta täällä puu on vain muuten juuttaan iso. Sitä kutsutaan punch-treeksi, eli nyrkiniskupuuksi. Puun kaarna on ihmeellisen joustavaa ja pehmeää. Siinä on selvät iskujäljet, kun porukan pitää tietysti käydä sitä ohikulkiessaan huitasemassa.

Voihan Branklyn, mikä paikka!

Otimme junakyydin Perthiin ja siellä kävelimme monen suosittelemaan Branklyn Gardeniin. Paikka oli aika pieni, mutta sitäkin uskomattomampi. Sen on aloittanut pariskunta vuonna 1922, kun ovat ostaneet talon ja siinä sivussa on tullut mukana rinteessä oleva huonokuntoinen hedelmätarha. Ja tuota tarhaa kunnostaessa on sitten lähtenyt mopo käsistä, tai pitäisikö sanoa kuokka.

Yksi monista levähdys- ja ihasteluasemista.

Alueella kulkiessa asteli tavallaan pienistä tunnelmatiloista toiseen. Kapea polku kuljetti katselijaa pehmeästi erilaisissa muotomaailmoissa, mutta eihän siitä kulkemisesta tahtonut tulla mitään, kun piti koko ajan pysähdellä, ja kääntyä välillä takaisin ja taas ihmetellä.

Runkotango

Puutarhan ylimmässä osassa aukeni hieman pidempi näkymä ihasteltavaksi. Siellä olikin useampi penkki, jossa saattoi istahtaa ja vaikka syödä eväitä, tai vaan olla omien ajatusten kanssa. Tänne passaa erinomaisesti yhteen Falklandin puutarhan kivipenkkiin hakattu koskettava muistolause, joka oli omistettu edesmenneelle puutarhan ystävälle. " What is this life, if full of care, we have no time to sit and stare."

Sateellakin täällä voisi unelmoida.

Tämä on takuulla se paikka, jonne voisi tulla reissulta palattua uudelleen. Ja ajankohta voisi olla myös joku toinen, täällä on varmasti näkemistä jokaisena vuodenaikana. Ja kaiken lisäksi Perth vaikutti todella mukavalta kaupungilta, hienoja puutarhoja muuallakin, matalaa rakentamista ja ikuvanhoja kivitaloja.

Rauhaa ja puronsolinaa.

Atsalean kevättä. 

Collegeopiskelua

Tällä viikolla aloitimme oikeina opiskelijoina Elmwood Collegessa. Meidät otti vastaan harmaahiuksinen ja myhäilevä herrasmies, Philip Watkin. Hän on sekoitus Hannu Mikkolaa ja prinssi Charlesia. Selvisi myöhemmin, että hän on kotoisin eteläisestä Englannista, mikä selittää myös hänen kohteliaan "well, yes..." oikealle kulmakarvalle painottuvan kevyen nyökkäyksen. Voi niin peribrittiläistä käytöstä, vain se iänikuinen tweedtakki puuttuu.

Meidät esiteltiin luokalle, jossa oli 13 opiskelijaa ja ikäjakauma hyvin samanlainen kuin kotipuolessa, eli kaikkea löytyy. Mukana on myös yksi autistinen poika avustajansa kanssa. Hänestä on kuulema kasvanut tässä porukassa varsinainen huumoriveikko, ja se kyllä tuli esille hyvin nopeasti. Hän keskeytti opettajien selityksiä säännöllisesti erittäin terävillä kysymyksillä, ja nautti silminnähden,  kun sai koko sakin hörähtelemään.

Opiskelijat ovat huumorintajuisia ja puutarhaintoisia, joten oli yllättävän helppoa sopeutua mukaan alusta alkaen. Ja kaikki tähän mennessä tavatut opettajat ovat olleet ihmeellisen rentoja tyyppejä. Sarkasmi kukkii tunneilla, vaikka joskus on hieman vaikea pysyä perässä, kun esimerkiksi  risupartainen ja harmaahiuksinen huivipäinen äijä kertoo betonimassan sekoituksesta ankaralla skottimurteella vääntäen. Silmät katsovat eri suuntiin ja niissä on lempeä huumorin pilke. Huivissa päälaella aurikolasien alla lukee Harley Davidson.

"Minähän arvasin, että tuo äijä ajaa harrikalla," naureskeltiin  hiljaa yhteen ääneen toisillemme.

Philip  ja kasvualusta a'la  Elmwood..

Opiskeltavat asiat ovat olleet pääsääntöisesti tuttuja, mutta kyllä entisiin tietoihin olemme saaneet myös lisävalaistusta. Esimerkiksi hetekan uusiokäyttö parilla renkaalla ja akselilla säestettynä on kerrassaan mainio työvälineiden kuljetuksessa. Philipin keino rakentaa kasvualustaa on myös uutta ja ihmeellistä. Mittavälineenä on kottikärry. Reseptin mukaiset annokset kipataan asfaltille ja aloitetaan heittämään rennoilla liikkeillä lapiollinen kerrallaan kasan viereen. Tämä toistetaan kolme kertaa. Ja tällä kertaa tuloksena oli muheva ja erinomaisesti sekoittunut rhodokate.

Kanttausvälineillä elvistelyä Elmwoodin pihalla.

Suoritimme teollisuusvakoilua, kun näimme yhden puutarhatyöntekijän leikkaavan niitä hullun upeita kanttauksia. Piti välittömästi kipittää paikalle kyselemään ison ja vinon saksileikkurin käytöstä. Ja voi mikä riemu, kun seuraavana päivänä sama sälli leikkasi pizzaleikkurin näköisellä vehkeellä toista kanttia. Taas piti laukata ulos omasta ryhmästä kyselemään kuulumisia. Myöhemmin sälli tuli vastaan, kun kannoin kyseisiä välineitä vajasta pihalle ja sanoin, että rakastan näitä välineitä ja lainaan vain ihan pikkuisen. Nauroi juuri niin kuin tärähäneelle nauretaan. Toivotti kyllä vielä hymyillen tänä aamuna huomenta. Reppanamuijalle. Ossuuskaupan jäsenelle.

Kirsikankukkasadetta Elmwoodissa.

Ihmeellinen puutarha

Lähdimme tutustumaan Edinburgh Royal Botanic Gardensiin, ja kylläpä oli vierailun väärti paikka. Puutarhan perustaminen ajoittuu 1670-luvulle, mutta kasvit on roudattu nykyiselle paikalleen vasta 1820-luvulla. Puutarha on jaettu eri osastoihin kasvuolosuhteiden mukaan, joten tunnelma vaihtuu alueelta toiselle kuljettaessa. Myös kuningataräiti Elisabethille oli pyhitetty aivan oma osastonsa, jossa oli mm. pieni rakennus, tavallaan pyhätttö, joka oli rakennettu luonnonaineksista. Esimerkiksi seinät oli päällystetty simpukoilla ja katto kävyillä.

Kasvihuoneista suurin, palmuhuone, on rakennettu 1858, joten hyvä on pojilla ruostesuojaus ja huolto, kun rakennus on edelleen pystyssä. Ja erittäin upeana edelleen.

Tämän lisäksi vielä 9 muuta kasvihuonetta.

Kasvihuonekierros oli tehty siten, että asiakkaat ohjattiin yhdyskäytäviä pitkin kasvihuoneesta toiseen. Kierros kesti ymmärrettävästi aika kauan, kun mentiin kymmenen suhtalaisen kookkaan kasvihuoneen läpi ja se olikin ainoa maksullinen osuus koko puutarhassa. Mutta ihan mahdoton homma niillä on tätä kaikkea hoitaa, ja jotain ihme-epoa ne näille syöttää.  Saivat meidän rantakortteetkin kasvamaan lähes kaksimetrisiksi ja saniaisten lehtiruoto oli melkein käsivarren paksuinen.

Saniaisia, hah...

Huomasimme, että tässä puutarhassa emme hiplanneet kasveja tai tutstuneet niiden nimikkeisiin läheskään niin paljon kuin kaikissa aikaisemmissa paikoissa. Täällä oli liian paljon suuria kokonaisuuksia ihmeteltävänä. Matkan varrella tulivat tutuksi myös erilaiset ihastelut. On tasainen
perus oo,  on korkealta alkava ja laskeva ooo ja sitten on hiljainen värisevä iihin päättyvä oo. Lopulta kivipuutarhaan saapuminen sai aikaan ihan oman yläreaktion: "No joo, nyt kyllä alkaa tyly meininki!"

Hämmästyttävän alueen alku.

Puuatarhan läpi koluamisen jälkeen aivot olivat täysin kyllästetty puutarhaelämyksillä, mutta vatsa ei moisista hömpötyksistä ymmärrä mitään. Huomasimme, että meillä olisi kellon mukaan nippa nappa mahdollisuus keretä mukaan jonkun ravintolan lounastarjoiluun.  Ja hyvin kävi, pääsimme purkamaan enimpiä kokemushöyryjä siistiin ja todella ystävälliseen ruokapaikkaan. Jälkiruokaa odotellessamme ja vatsat hiljennettyinä huokasimme tyytyväisinä: hohhoijaa.

Rock-gardenia ehostamassa

Paras homma puutarhalla oli päästä upean kivipuutarhan kimppuun. Alue on aikoinaan rakennettu joutomaalle. Rinne on perustettu tuomalla kuormaajalla maita ja isoja kiviä, sitten sitä on aikojen saatossa ehostettu ja parannettu. Alueen keskellä oleva tasanne, scree, on pohjustettu juurimaton tapaisella alustalla ja sen päällä on keskimäärin 40 - 50 cm paksu erittäin kivipainotteinen kerros kasvualustaa. Kerroksen pinnassa on isot luonnonkivet kävelylaattoina ja niiden ympärillä kivikerros, josta kasvit tulevat esille.

Tarja intoa täynnä kivikon kasvualustan tutkinnassa.

Istutusta varten alueelta kaavitaan ensin pintakivet sivuun. Sitten kaivetaan kasville paikka kivi-sora-multakerrokseen. Kasvin alle lisätään hieman muhevaa multa-lehtikomposti-perliittiseosta ja sitten asetetaan taimi uuteen kotiin. Tämän jälkeen kasataan kivinen multa varovasti kasvin ympärille, lisätään hieman mausteeksi lehtikompostiseosta ja lopuksi levitetään pintakivet takaisin kasvin ympärille. Kun alueelle on valittu oikeanlainen kasvi, tuloksena on upeita kasvimattoja. Edes pitkät sateet eivät saa juuristoa märkänemään.

Tänne tulevien kasvien taimikasvatuksesta saatiin erinomaista luentoa. Taimet eivät saa kasvaa liian muhevassa maassa, jotta ne saataisiin sopeutumaan  mahdollisimman hyvin tulevaan paikkaan. Peter kouluttaa ulos istutettavia tulokkaita monta viikkoa ulkotiloissa kylmiin öihin ja tuimaan tuuleen, ennenkuin ne raapaistaan ulos purkista olemaan ihan omillaan. Nämä kasvit istutetaan myös aika tiiviisiin ryhmiin. Näin saadaan nopeasti tuuhea kasvusto, jossa juuret juttelevat mukavasti keskenään ja kasveilla on hyvä ja turvallinen olo. Kasvien naapurustoon tulee valita aina samanhenkistä porukkaa, jotta kaikilla on kivaa yhdessä. Kyllä, näin ne hienot kasvustot kuulema rakennetaan.

Peter selittämisen vauhdissa ja Anne--Maria lähes pökerryksissä.

Siellä missä on tarve isommille kasveille, kasvualusta on muhevampaa. Isojen kivien koristelemassa rinteessä kasvaa käsittämättömän tuuheita havuja tai pieniä tiheitä pensaita, jotka antavat koko alueelle vehreyttä ja ryhtiä. Tähän kun vielä limitetään korkempia tuuheita puita sopivaan rytmiin ja väliin jätetään kapeita mutkittelevia polkuja, elämyspuutarha on valmis.

Kivipuutarhan polkua...jonnekin.

Meillä tämän toteuttamisessa on vain yksi ongelma: mistä saada nämä kaikki ihanat tuuheat ja muhkeat havupensaat, jotka antavat uskomattoman hienon ryhdin alueelle myös talvella. Mielessä on
jo vaikka minkälaisia typistys- ja vuosikasvainten leikkaussuunnitelmia. Voi niitä kasviparkoja, jotka päätyvät omaan puutarhaan koekaniineiksi. Meidänlaisia vartenkohan lie perustettu niitä kasvinsuojeluyhdistyksiä?

Kunkkupuutarhassa

Käytimme yhden päivän paikallisten kovasti kehuman Falkland Palacen puutarhaan tutustumiseen. Kävimme tietysti myös itse Palacessa, joka on rakennettu 1200 -luvulla ja jossa on asunut useita kuninkaita ja mm. Queen Mary, skottilaisille tärkeä mamma.

Sadat vuodet alkavat näkyä rakenteissa.

Hedelmätarhassa oli hurjan paljon erilaisia päärynä-, omena- ja luumupuita, joista vanhin oli vaatimattomasti hieman yli 500 vuotta vanhaa kantaa. Hurjaa, syksyllä täällä voisi maistella miltä luumu maistui keskiajalla.

Puutarhassa työskenteli vain kaksi puutarhuria, joten koko alue oli suunniteltu siten, että ylläpito on mahdollisimman vähän työtä vaativaa. Nurmialueet olivat selkeitä, suorarajaisia ja kakkialla isolla päältäajettavalla huollettavia. Hedelmätarha oli puiden alta lähes niittynä,  mutta ei rehoittanut voikukkaa ja nokkosta, eli  saivat ihan nätisti pysymään ruodussa. Kanttaukset oli täälläkin tehty yhtä upealla tarkkudella, kuin monessa muussakin paikassa olemme saaneet ihastella. Kasviryhmät olivat tiiviitä ja kerroksellisia. Puutarhan yhden alueen oli suunnitellut 1900- luvun alussa Percy Cane, täällä erittäin tunnettu ja arvostettu suunnittelija. Kun meille kerrottiin tämä ooh-tieto, emme tietenkään paljastaneet tietämättömyyttämme,  vaan nyökyttelimme kunnioittavasti kertomuksen mukana. Taas tuli illalla nettiin asiaa.

Puutarhan keskipäivän rauhaa.

Koko alueella oli yksi kaunis kasvihuone, jossa oli erikoistuttu pelargonioihin. Suurimmat kukoistivat kattoon saakka. Kaikki kasvatettiin perinteisissä saviruukuissa. Niinhän meilläkin on tehty mummoloiden kuisteilla iät ja ajat. 

Anne-Maria ihmeissään pelargonioiden kanssa.

Hedelmätarhaan oli tehty suhtalaisen massiivinen pajutyö. Siinä olisi haastetta kelle tahansa, kun 

alkavat punotut korit kyllästyttämään. Siellä oli myös tehty pajusta melko kookas labyrintti lapsille ja muille huimille. Kyllä tänne kelpaa tulla päivää viettämään ja nauttimaan upeasta ikivanhasta ympäristöstä, jossa puutarhaan on saatu todennäköisesti samaa arvokasta henkeä, mikä siellä on ollut jo silloin, kun kuninkaalliset ovat astelleet täällä arvokkaasti muhkeiden vaatepömpöösiensä kanssa.

  

Risurouva oli noin 4 metriä korkea.

Huomioita ja ihmettelyä

Tiet ovat kapeita ja erittäin kapeita. Jotkut tiet ovat vastaavan levyisiä kuin meidän metsäautotiet, erotuksena vain se, että nämä tiet on päällystetty ja metsän tilalla on peltoa. Vastaantulija väistää pientareelle. Mutta kumpi se väistäjä sitten on, jos kaksi saman kokoista autoa kohtaavat? Siitä meillä ei ole kokemusta, koska me olemme olleet aina autossa, jota väistetään. Olemme kulkeneet bussilla.

Kuva on otettu kaksikerrosbussin yläkerran ikkunasta.

Skotit ajavat näillä teillä niin kuin ne olisivat leveitä. Meille selvisi aika nopeasti, miksi
paikallisbussien kaikissa penkeissä on "kauhukahva" penkin selkänojan jatkeena. Meillä siinä on niskatyyny, jotta voi rentoutua mukavasti maisemia katsellessa.

Traktorit eivät hidasta liikennettä, koska nekin työntävät menemään reippaasti. Ollaan yritetty tiirata onko niillä kenties 80 vai 100 lätkä perässä. Harmi kun ei ole syksy, olisi kiva nähdä miten lujaa puimakoneella pääsee.

Lampaita on paljon, huomattavasti enemmän kuin lehmiä. Niityillä on myös joukoittain pikku karitsoita, jotka temmeltävät ja kisailevat keskenään. Hienoista ihmetystä on alkanut herättää se, että kaikki isot lampaat, emot (ja kait ne pässitkin ovat siellä seassa), ovat vaaleita. Kuitenkin siellä täällä näkee mustavalkoisia ja jopa täysin mustia karitsoita. Hmmm...

Tällä Latella on myös pää lipsahtanut mustaksi.

Skotit ovat juttukansaa, mikä on tosi mukavaa. Kävimme eilen lauantaina The Farmer's Marketilla Cuparin keskustassa, ja saimme jälleen kerran selvittää aika monelle tyypille, mistä me ollaan ja miksi me ollaan ja kuinka kauan me ollaan. Siinä sivussa maistelimme mm. fudgeja, hilloja, juustoja ja ginejä. Gini oli parasta. Olisimme toki halunneet maistaa vielä viidettä lajia, muuta myyjä sanoi, että nyt on lajit käyty läpi. Meinasin kysyä, muistaako hän vielä teletappeja, mutta en voinut kun en tiedä, mitä ne ovat englanniksi. Jatkoimme entistä puheliaampina seuraavalle kojulle.

Kasvipähkäilyä

Tähän mennessä ainoa meidät kastellut vesisade on ollut lauantaina Edinburgissa nyhtöpossukioskin ja Apex-hotellin välisellä matkalla, kun olimme matkalla hotellin kabinettiin äänestämään eduskuntavaaleissa. Perillä jonotti aika liuta muitakin rankan kuuron kastelemia nuoria suomalaisia opiskelijoita, joten sulauduimme joukkoon erinomaisesti. Tämän jälkeen kaikki sadekuurot ovat sujuvasti väistelleet meitä. Anne-Maria on jo sitä mieltä, että meidän aikanahan ei enää sada ollenkaan. Uskomus alkaa olla niin sisäistetty, että siitä saavat kuulla kaikki muutkin, jos vain aloittavat puhumaan säästä. Nauravat hyvin kohteliaasti.

Puutarhan upeaa, pitkää ja porrastettua vesiaihetta.

Puutarhalla olemme saaneet uusia tehtäviä. Koska Peter oli yhden päivän poissa asunnon ostopuuhissa,  Belinda otti meidät ilomielin huomaansa, ja vei pitkään, harsolla katettuun varjostustunneliin, jossa majaili aika muhkea valikoima purkitettuja Rhodoja, eli alppiruusuja ja sitten erittäin sekalainen ja vielä muhkeampi valikoima erilaisia purkeissa kasvavia pensaita ja perennoja.

Rhododendron Hippopeaoides, eli  Mustilan arboretumissakin kasvava laventelialppiruusu, huikea väri!

Missio oli käydä kaikki kasvit läpi, siistiä juurialueet, lisätä multaa purkkeihin ja lajitella samat kasvit peräkkäin. Jokaisesta tihrustettiin nimikyltit läpi (kaikki tietty latinaksi), muisteltiin ja arvailtiin, mikä kasvi meän kielellä on kyseessä. Ja varmasti yli puolet sattui olemaan nevöhöört -sukua. Kun kuitenkin lehdissä tai kasvutavassa oli jotain tuttua, naputeltiin iso läjä tämän suvun kasveja puhelimen muistioon ja päätettiin tutkia illalla netistä, kun päästäisiin wi-fin äärelle, löytyykö niitä meidän seutuvilta. Muutama onneton kasvi päätyi myös perustamallemme D-osastolle, kun vaikuttivat ihan kuolleilta.

Mutkainen polku houkuttelee kävelylle.

Edellä mainitussa puuhassa on kyllä tullut aika tehokas kertaus eri kasvilajeihin. Pensaiden eri muodot ja uskomattoman erilaiset kasvutavat myös saman lajin sisällä tuli hipisteltyä tosi läheltä. 

Mutta kyllä totesimme, että on täällä todella aika huimasti enemmän valikoimaa, kuin meillä.
Sisätiloissa tutkimme Britannian puutarhakasvistoa ja totesimme haikealla äänellä, että
niillä on kanerviakin 61 erilaista...sitten olimme hetken hiljaa.

Kasvualustaa haltuun

Uusi viikko alkoi ja maanantaiaamun ankeudesta ei ollut tietoakaan, ei bussipysäkin punapartaisella tyypillä, ei kampaajalla käyneellä rouvalla (se punapartainen kehui naapurinrouvan uutta luukkia), ei bussikuskilla eikä puutarhan väellä. Kaikkialla yhtä hymyä ja hellouta.
Mitä nämä syövät maanantaisin aamupalaksi?

Muratin kevätrieha puutarhalle menevän kävelytien varrella.

Puutarhalla meitä odotti "voila!" - kasvualustan rakentaminen Peterin salaisen reseptin mukaisesti. Ja koska Peter ei osaa suomea ja Belindakin, toinen puutarhuri, osaa tämän päivän jälkeen vasta yhden sanan: päivää "pbaai baai", voimme huoletta julkaista tämän Sempervivumeille eli mehitähdille sopivan muhevan ihanuuden.

Siihen tulee: 20 annosta  multaa, 10 annosta lehtikompostia, sitä parmesaania, 20 annosta soraa, raekoko jossain 2 - 7 mm välillä, 2 annosta perliittiä ja kaksi annosta puunkuorimurskaa. Annos oli meidän tapauksessa musta istutusruukku, koko 13 cm. Sitten sekoitetaan käsin hyvin ja tunnustellaan. Tässä tapauksessa Peter oli sitä mieltä, että lisätään muutamia annoksia multaa ja sitä parmesaania. Ja tässä vaiheessa Belinda oli sitä mieltä, että Peteriä ei kannata uskoa. Kun sitten oli murusteltu ja puristeltu ja taputeltu ja tunnusteltu ja haisteltu ja nyökytelty tarpeeksi, voitiin aloittaa kasvien jakaminen.

Edellisen toimenpiteen yhteyteen kuului olennaisena osana perusteellinen luento kivikkokasvien erilaisista kasvualustoista niiden lopullisen käyttötarkoituksen mukaisesti. Mikäli emme olisi halunneet aloittaa jakopuuhaa tänään, olisi vain tarvinnut heittää muutama lisäkysymys aiheesta.

Päivän päätteksi kyykittiin laittamassa kaikki uudet taimet uudelle alueelle säntilliseen järjestykseen, ja Kasvualustaekspertti tuumaili homman olevan ihan perfektiä. Mikäs siinä oli pois lähtiessä.
Siia n tha mooinin!

Maahan laskeutuminen

Saavuimme Skotlantiin Edinburgin kentälle kolmen lennon ja erittäin lennokkaan Amsterdamin koneenvaihdon jälkeen tiistaina 8.4. Klo 17.00. Ajoimme tramilla keskustaan. Oppaana ja seuralaisena oli koneessa tavattu Visit Scotland -verkkosivujen markkinointipäällikkö, joten saatiin repullinen hyviä vinkkejä ja sähköpostiosoite ja vielä lupaus vastailla meidän lähinnä outoihin kysymyksiin. Edinburgista ajettiin junalla tunnin matka Cupariin. Siellä meitä oli vastassa äärettömän ystävällinen pieni rouva, Margaret Paisley, joka vei meidät autolla perille Cuparin Elmwood Farmille. Yllätys oli suuri, kun asuntola olikin kokonaan meidän käytössä. Kolme makuuhuonetta, keittiö, olohuone ja kylpyhuone vain meille...ja jääkaapissa ruokaa aamupalalle! Olipa mukavaa oikaista tavaroiden pakkamisen jälkeen sohvalle ja alkaa ihmettelemään missä hemmetissä sitä ollaan.

Seuraavana aamuna vielä enemmän pöllämystyneinä kurkisteltiin aurinkoista ja linnunlaulun täyttämää seutua. Kiltti täti Margaret oli luvannut tulla hakemaan pikku opiskelijat eka päivänä autolla ja viedä keskustaan bussipysäkille. Siispä aamupalaa napaa kohti ja kamat kassiin. 

Bussimatka työpaikkaamme St Andrews Botanic Gardensiin kesti noin 20 minuuttia. Maisemat näyttivät tosi mukavilta kumpuilevine viljelyspeltoineen, ja taas piti oikein ravistella itseään, että mikä tämä homman nimi oikein olikaan. 

St Andrew's Botanic Garden

Puutarhan pääportille meitä tuli vastaan Lesley Cunningham, joka hoitaa mm. kaiken puutarhan rekrytoinnin. Olimme sopineet hänen kanssaan, että tämän päivän käytämme puutarhaan ja henkilökuntaan tutustumiseen ja työajoista ja vaatteista ym. sopimiseen. Siellä sitä sitten mukavan Lesleyn kanssa kierrettiin kaikki kasvihuoneet läpi sekä ihasteltiin liki 8 hehtaarin aluetta ja melkein 8000 kasvilajia. Voi hyvää päivää sitä, joka nämä kaikki tunnistaa ja vetää vielä latinaksi.

Kun Lesley oli saanut kaikki asiat selvitettyä (tuntisotallahan siinä vierähtikin mukavasti) tuumasi hän että tuutte sitten aamulla työvehkeet kassissa kyselemään puutarhureilta, että mitä sitä ruvetaan touhuamaan. No, vaikka olisi päästy heti koluamaan upeaa vanhaa St Andrewsia, pyyhkästiin vielä kerran tuijottamaan ainakin kaheksan metriä korkeaa magnoliapuuta, joka oli täynnä meidän pään kokoisia valko-vaaleanpunaisia kukkia. Nuo ei ole todellisia ja siinä ne vaan rehottavat nenän edessä! Ja sen perään kuljettiin ällistelemään kamelioita ja forsythioita ja prunuksia ja kaikkia voi voi...

Se magnoliapuu

Siitä alkoi meidän työhomma. Henkilökunta on tosi ystävällistä ja ensimmäisten päivien toiminnanjohtajamme, puutarhuri Peter on osoittautunut todella asialleen omistautuneeksi. Kun kuuntelee ja katselee hänen selostustaan erilaisten kasvualustojen sekoittamisesta, tulee mieleen Jamie Oliverin ruokaohjelmat. Kaiken lisäksi hän oli niin innoissaan omasta lehtikompostistaan, että sanoi sitä voitavan ripotella minkä tahansa ruoan päälle, mausteeksi. Mainio heppu.

Hän opasti meidät myös paikallisten rikkaruohojen salattuun maailmaan. Pari tuttua bongattiin, mutta kyllä suurimman osan tunnistaminen aiheutti päänvaivaa, kun tuntemusta ruvettiin testaamaan tositoimissa. Kitkemisessä. Aurinko porotti ihanasti tauotta niskaan, kun kyykittiin pähkäilemässä mikä taimi poistetaan ja mikä saa jäädä. Ei sekään hullumpaa hommaa kun pari päivää sitten kahlattiin kinosten keskellä sohjossa. Homman keskeytti vähän väliä meidän kyselyjen jälkeiset pienet luennot, jotka Peter veti aina yhtä innostuneesti.

Jyhkeän pensasaidan edessä oli tosi lämmin.

Anne-Maria suorittamassa hieman erkoista kylvötekniikkaa. Ei ole omakeksimä hullutus, vaan ihan puutarhurin ohjeiden mukaan tehty. Ensin kairataan maahan n. 30 cm syvä reikä, joka täytetään itse sekoitetulla hiekka-kompostiseoksella. Sitten koitetaan erottaa maasta nämä hieman ympäristöstä poikkeavat täytetyt reiät ja tihrustellaan kourasta kolme siementä kuhunkin muhevaan kasvualustaan. Kuulema syksyllä tulee jättiporkkanoita. 

Miksi juuri Skotlanti?

Skotlanti kuulostaa hieman eksoottiselta ja silti turvalliselta maalta. Tämä ennakkokäsitys on syntynyt vuosien varrella satunnaisten uutisten, televisiosta nähtyjen ohjelmien ja tunnelmallisten lehtikuvien perusteella. Päällimmäisenä mielikuvana on kumpuilevassa maastossa kivimuurin juurella ruutuhameessa ja tupsusukissa säkkipilliä soittava mies. Kaukaisuudessa näkyy kivinen linna, vieressä vuoripuro ja miehellä on hassu hattu hieman eteenpäin lintallaan päälaella ja karvaiset polvet. Tässä mielikuvassa ei ole häivähdystäkään kukkeasta puutarhasta, eikä vehreistä kasvustoista. Silti olemme valinneet juuri tämän maan puutarhaopintojen työssäoppimispaikaksi. Seuraavat viisi viikkoa näyttävät meille, opimmeko uusia tuulia puutarhan hoidosta vai tulemmeko kotiin ilman uutta tietoa pelkkä säkkipilli kainalossa. Se karvapolvinen ukkeli ei kyllä tule.